Suomeksi In English
 Etusivu  Yritys tutuksi  Asiakaskokemuksia  Palvelutarjonta  Tuotteet  Myydään  Yhteystiedot

YRITYS TUTUKSI
 Henkilöstö ja osaaminen

Ajankohtaista

27.10.2010: KAPTAS OY MUUTTAA UUSIIN TEHDASTILOIHIN JOULUKUUSSA

Ylämyllylle nouseva uusi tehdas harjakorkeudessa, investointi yli 1,3 miljoonaa euroa
Teollisuuden tuotannon tehostamiseen erikoistuneen Kaptas Oy:n uuden tehtaan harjannostajaisia vietetään Ylämyllyllä perjantaina 29.lokakuuta. Aikataulussaan edennyt noin 1 270 neliön tehdas valmistuu marraskuun loppuun mennessä. Tuotanto muuttaa Liperiin joulukuun alussa. Tehdastilat valmistuvat vahvassa kasvussa olevalle Kaptakselle otolliseen aikaan. Toimialoista lääketeollisuuden asiakkuudet kasvattavat jatkossa rooliaan.


Kaptas työllistää jo kymmenen alan ammattilaista, rekrytointeja tullaan jatkamaan. Kuluvan vuoden liikevaihto ylittänee tavoitellun miljoonan euron rajan. Kaptas on tähän saakka toiminut Joensuun Nurmeksentiellä Perloksen entisissä tiloissa. Kasvuyritykselle tilat kävivät parissa vuodessa ahtaiksi ja epäkäytännöllisiksi.

Luonteva tehtaan sijoituspaikka löytyi Ylämyllyltä yhteistyössä Lipertek Oy:n kanssa. Uudesta tehdasinvestoinnista Ely-keskuksen rahoitusosuus on vajaat 400 000 euroa ja Lipertekin kautta tuleva osuus reilut 920 000 euroa. Lipertekin toimitusjohtaja Kari Nousiainen uskoo teollisen kasvuyrityksen menestykseen ja uusiin työpaikkoihin.

    - Tuotannon yrityksenä Kaptas tuo arvokkaita työpaikkoja. On erittäin tärkeätä, että yhtiö voi investoida ydinliiketoiminnan kehittämiseen sen sijaan, että panisi rahat kiinni seiniin, Kari Nousiainen perustelee Lipertekin ripeät toimet tehdasprojektissa.

    - Lipertek on toiminut hankkeen katalyyttinä, kuten rooliimme sopii. Sopimuksen mukaan Kaptaksella on mahdollisuus myöhemmin lunastaa tehdaskiinteistö itselleen, Nousiainen jatka


Tilauskanta kasvaa edelleen

Pertti Tykkyläinen muistuttaa, että teollisuudella on kustannustehokkuudessa yhä paljon tehostettavaa erilaisilla automaatioratkaisuilla, nykyisten tuotantomenetelmien parantamisella tai kokonaan uusilla menetelmillä.

    - Taantuma ei näkynyt meillä, vaan kasvua on tullut tasaisesti. Eri teollisuuden toimialoilla tuotantoa ollaan nyt virittämässä kysynnän kasvuun. Kustannustehokkuuden metsästyksessä asioita on syytä katsoa uudesta vinkkelistä, on kyseenalaistettava toimintatapoja ja murtauduttava pois tutuista kaavoista.

    - Olemme kuunnelleet asiakkaiden tarpeita ja markkinatilanteita erittäin herkällä korvalla, reagointikykyä tarvitaan. Palvelukonseptiamme ja osaamista on edelleen terävöitetty kappaleenkäsittelystä teollisen tuotannon tehostamiseen. Tarjoamme asiakkaillemme nyt myös mekaniikka- ja sähkösuunnittelua, toimitusjohtaja Tykkyläinen kuvailee kokonaisuutta.


Lääketeollisuudessa paljon potentiaalia


Kaptaksen viesti innovatiivisesti toteutetusta ohjaus- ja automaatioratkaisuista tulevaisuuden menestystekijöinä on kuultu eri toimialoilla leipomoista lääketeollisuuteen.

    - Esimerkiksi lääketeollisuus on pitkään torkkunut vähän kuin lintukodossa. Nyt ollaan muutoksen edessä - kilpailu kiristyy, kehitysorganisaatioita supistetaan, tehokkuutta on ryhdytty etsimään kautta linjan, Tykkyläinen toteaa.


Kuluvan syksyn aikana Kaptas toimittaa kansainväliselle lääketeollisuusyritykselle laitteiston tuotekehitysvaiheen tuotantosarjoja varten yhteistyössä Medisize Oy:n kanssa. Lääketeollisuuden sopimusvalmistaja Medisize on erikoistunut lääkeannostelulaitteiden, lääkintä- ja diagnostiikkalaitteiden sekä lääkepakkausten valmistukseen. Yhteistyön tuloksena syntyy ratkaisu lääkeannostelijan kokoonpanoon, johon Kaptas on kehittänyt kustannustehokkaan sovelluksen käsikokoonpanon ja massatuotannon välille.

    - Alalla on tarve nopeisiin ja joustaviin toimijoihin, jotka ymmärtävät toimialan erityisvaatimukset ja asiakastarpeet. Ratkaisujen skaalattavuus tuotantomäärien kasvaessa on oleellinen etu. Tässä suhteessa Kaptaksen sovellukset ja yrityksen ripeä reagointikyky tuovat kilpailuetua meille ja asiakkaillemme, Medisize Oy:n Kontiolahden tehtaan johtaja Keijo Riuttala kertoo.

Lisätiedot

Kaptas Oy
  Lipertek Oy
     
Pertti Tykkyläinen   Kari Nousiainen
toimitusjohtaja   toimitusjohtaja
040-7267630   0400 310 074
pertti.tykkylainen@kaptas.fi   kari.nousiainen@liperi.fi



Kaptaksen toimitusjohtaja Pertti Tykkyläinen, Lipertekin toimitusjohtaja Kari Nousiainen ja Kaptaksen tuotantojohtaja Kari Sinkkonen valmistautuvat tuotannon muuttoon joulukuun alussa. Tehtaan rakennusprojekti on edennyt suunnitellussa aikataulussa.

 

Kaptas Oy:n tehdasprojektin tekniset tiedot: 
 
Pinta-ala:
  1 279 m3  
       
Arkkitehtisuunnittelu:
  Arkkitehtuuritoimisto Heimo Varis Oy, Savonlinna  
       
LVI-suunnittelu:   LVI-suunnittelutoimisto Esko Koponen, Outokumpu
 
       
Sähkösuunnittelu:   Sähkösuunnittelu Juha Eskelinen, Outokumpu
 
       
Kokonaisurakka:
  Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy
 
    Vastaavamestari Juha Reijonen
 
       
LVI-urakka:
  Eko LVI
 
       
Rahoitus:
  Ely-keskus 394 820 euroa, tulorahoitus/Lipertek Oy 925 180 euroa
 


Kaptas Oy on teollisuuden teknologian ja prosessien kehittämiseen erikoistunut asiantuntijayritys. Autamme eri toimialojen asiakkaitamme löytämään ja hyödyntämään entistä kustannustehokkaampia toimintatapoja sekä heille parhaiten soveltuvia teknologiaratkaisuja. Ammattitaitomme ja kokemuksemme kappaleenkäsittelystä, laiterakennuksesta, suunnittelusta, ohjelmoinnista, tuotekehityksestä sekä projektinhallinnasta ovat asiakkaidemme käytettävissä. www.kaptas.fi


Takaisin