Kaptas Oy:n Liperin liiketoimintayksikössä aloitettiin helmikuussa 2025 muutosneuvottelut, jotka koskivat Liperin liiketoimintayksikön mahdollista sulkemista. Liperin yksikkömme on vastannut automaatiototeutuksista esimerkiksi suomalaisille teknologiateollisuuden yrityksille.
Muutosneuvottelujen tuloksena Liperin yksikkö suljetaan
Muutosneuvottelut on nyt saatu päätökseen, ja niiden tuloksena Liperin yksikkö on päätetty sulkea vuoden 2025 loppuun mennessä. Yksikön toiminta ajetaan alas vaiheittain sitä mukaa, kun yksikössä meneillään olevat projektit valmistuvat. Kaikki yksikön nykyiset asiakasprojektit viedään päätökseen sovittujen aikataulujen mukaisesti.
Liperin yksikössä on työskennellyt viime vuosina noin 20 automaatioalan ammattilaista. Noin puolet yksikön henkilöstöstä on irtisanoutunut omasta aloitteestaan muutosneuvottelujen aikana, ja osalle jäljelle jäävistä työntekijöistä tarjotaan mahdollisuutta siirtyä Turun liiketoimintayksikköön. Mikäli osa työntekijöistä on halukas siirtymään töihin Turkuun, Liperin yksiköstä irtisanottavien lopullinen määrä tulee jäämään tämänhetkisen arvion mukaan alle 10 henkilöön.
Teknologia-alan taantuma yksikön sulkemisen taustalla
Liperin yksikön sulkemisen taustalla on teknologia-alan taantuma Suomessa, mikä on heijastunut investointien ja sitä kautta automaatioprojektien kysynnän vähenemisenä, mikä puolestaan on johtanut Liperin yksikön tilausten vähentymiseen ja yksikön kannattavuuden pitkäaikaiseen laskuun.
Liperin yksikön pitkään jatkunut heikko tilanne on johtanut tarpeeseen turvata Kaptaksen liiketoiminnan jatkuvuus taloudellisesti ja tuotannollisesti kestävällä tavalla keskittämällä toiminta jatkossa vain Turun liiketoimintayksikköön.
Turun yksikön toiminta jatkuu normaalisti
Turun yksikkömme jatkaa toimintaansa entiseen tapaansa. Turussa työskentelee noin 20 automaatioalan ammattilaista, ja yksikkö on pärjännyt hyvin taloudellisesti haastavista ajoista huolimatta. Yksikön yli 30 vuoden kokemus vaativista automaatiototeutuksista ja erityisosaaminen etenkin lääketeollisuuden puhdastila-automaatiosta ovat edesauttaneet yksikön pysymistä automaatioalan kärkiosaajana, ja tällaiselle osaamiselle on ollut jatkuvasti kysyntää teknologia-alan viime vuosien haasteista huolimatta.
Kaptaksen palvelut jatkuvat entiseen tapaansa
Liperin yksikön sulkeminen ei vaikuta tarjoamiimme palveluihin tai asiakaspalveluun. Kaptas jatkaa automaatiosuunnittelun, koneenrakennuksen ja after sales -palvelujen tarjoamista pääsääntöisesti entiseen tapaansa niin kotimaassa kuin kansainvälisesti.
Kaptaksen resurssien uudelleenjärjestely vaikuttaa kuitenkin tilapäisesti siihen, kuinka paljon uusia tilauksia voimme ottaa vastaan tällä hetkellä. Tavoitteenamme on kuitenkin kasvattaa Turun yksikköämme lähivuosina merkittävästi, investoida sen palveluiden kehittämiseen ja rekrytoida yksikköön tulevaisuudessa lisää automaatioalan osaajia.
Sitoutumisemme asiakkaisiimme pysyy vahvana
Liiketoiminnan keskittäminen jatkossa vain yhteen yksikköön auttaa meitä vastaamaan muuttuneeseen markkinatilanteeseen. Muutosneuvottelujen tavoitteena on ollut varmistaa, että voimme jatkossakin tarjota korkeatasoista automaatio-osaamista ja kehittää toimintaamme taloudellisesti kestävällä tavalla.
Olemme kiitollisia asiakkaidemme pitkäaikaisesta luottamuksesta osaamistamme kohtaan ja haluamme varmistaa, että yhteistyömme jatkuu sujuvasti muutoksista huolimatta.
Otamme henkilökohtaisesti yhteyttä kaikkiin asiakkaisiimme, joiden projektit ovat parhaillaan käynnissä Liperin yksikössä ja käymme keskustelun siitä, miten meneillään olevat projektit hoidetaan loppuun.
Yhteystiedot ja tiedustelut:
Markku Noroaho, toimitusjohtaja, Kaptas Oy
+358 400 330 620
markku.noroaho@kaptas.fi